Ilves Futis-Liigan talvitoiminta tarjoaa mahdollisuuden harrastaa huippulajia vuoden ympäri.
 
Talven toimintamuotoja on hieman uudistettu ja toimintaan kuuluu nykyisin myös Pirkkalan oma talvitoiminta, 2019-syntyneille ja perheille suunnattu lapsi-vanhempi Pallokoulu sekä totta kai perinteinen 2011-2018-syntyneiden alueellinen toiminta sekä taitokouluryhmät 2017-2018-syntyneille tytöille ja pojille.
 
 

Futis-Liigan perinteinen talvitoiminta tarjoaa motivoituneille harrastepelaajille mahdollisuuden harjoitella jalkapalloa ympärivuotisesti. Varsinaista talvitoimintaa järjestetään ikäluokille 2011–2018. Tämän lisäksi aluejoukkueikäisille, eli 2010-2008-syntyneille, pyritään järjestämään ympärivuotista harjoitustoimintaa joko joukkueittain tai keskitetysti.

Pohjoisen talvitoimintaan osallistuvat pelaajat Kalevasta, Takahuhdista ja Keskikaupungista.

Idän talvitoimintaan osallistuvat pelaajat Atalasta, Vehmaisista, Linnainmaalta, Annalasta ja Kaukajärveltä.

Etelän talvitoimintaan osallistuvat pelaajat Hervannasta, Vuoreksesta ja Viinikasta.

Lännen talvitoimintaan osallistuvat pelaajat Lentäväniemestä, Siivikkalasta ja Tesomalta.

 

 
Pirkkalan oma talvitoiminta alkaa 5. lokakuuta ja päättyy ensi vuoden puolella 22. maaliskuuta. Pirkkalan talvitoiminta on suunnattu 2013-2018-syntyneille pojille sekä 2012-2018-syntyneille tytöille. Harjoitukset tullaan pääsääntöisesti järjestämään Pirkkalassa. Pojat harjoittelevat torstaisin kello 16:45-18:00 Nuolialan koulun salissa ja tytöt perjantaisin kello 16:45-18:00 Pirkkalan Vapaa-aikakeskuksen salissa.
 
 
Lapsi-vanhempi Pallokoulu on ensisijaisesti 2019-syntyneille lapsille ja heidän vanhemmille/läheisilleen. Toimintaa on kerran viikossa 2.10.2023-3.4.2024 välillä. Yksi harjoituskerta kestää 40-45 minuuttia. Ryhmät pidetään seuraavanlaisesti:

Maanantaisin Lielahden koululla 17.00 – 17.45 ja 17.45 – 18.30

Maanantaisin Messukylän koululla 16.45 – 17.30

Torstaisin Koiviston koululla 17.00 – 17.45 ja 17.45 – 18.30

Torstaisin Vehmaisten koululla 17.00 – 17.45 ja 17.45 – 18.30

 
 
Taitokouluikäiset, eli 2017-2018-syntyneet ovat tänä talvena mukana jo varsinaisessa talvitoiminnassa (Talvitoiminnan ikäluokat 2018 ja 2017). Tämän lisäksi pelaajilla on mahdollisuus ylimääräiseen viikkoharjoitukseen Taitokoulun muodossa. Taitokoulut tarjoavat innokkaille ja motivoituneille junioreille tilaisuuden ympärivuotiseen harrastamiseen sekä mahdollisuuden kehittyä jalkapalloilijana.
 
 
Talvitoiminnan kaikista eri toimintamuodoista voi lukea lisää ja ryhmiin voi ilmoittautua Futis-Liigan sivujen kautta täältä: https://ilvesfutisliiga.fi/futis-liigan-talvitoiminta/.