Ilves jalkapallojaosto ja FC Vapsi ovat tehneet yhteistyöseura sopimuksen.

Tavoitteena  on luoda molempia seuroja tukevia ja kehittäviä toimenpiteitä esimerkiksi  pelaajakehityksessä, valmentajakoulutuksessa  sekä seura ja jalkapallokulttuurin laajentamisessa. Sopimus on yksivuotinen ja sitä tarkastellaan säännöllisesti seurojen hallituksissa ja kehitetään kohti jatkuvaa yhteistyötä. 

Jo käynnistetyt toimenpiteet ovat olleet Ilveksen F-junioreiden päävalmentajan Jan-Erik Kotkan osallistuminen säännöllisesti FC Vapsin taitokoulutoimintaan valmentajana sekä valmennuksen tutorina ja kehittäjänä. Kokemukset yhteistyöstä ovat olleet hyviä ”Olen mielenkiinnolla tutustunut Vapsin toimintaan ns. taitokoulutoiminnassa. Tässä toiminnassa koen innokkaiden pelaajien ja valmentajien halun kehittyä omassa tekemisessään ja olen pyrkinyt sitä auttamaan. Ilmapiiri toiminnassa on ollut innokas ja vastaanottavainen. On erittäin mielenkiintoista tutustua uuteen toimintaan ja pyrkiä antamaan jotain siihen asioista mitä on itse oppinut. Näen jatkossa entistä isommassa roolissa Suomessakin jalkapallon kehityksessä yhteistyön seurojen välillä” Kotka sanoo.

Fc Vapsin valmennusvastaava Mauri Heinonen kokee myös tämän tyyppisen yhteistyön erittäin hyödylliseksi seurojen välillä ”Meillä valmentajat ovat ottaneet yhteistyön hyvin vastaan, lyhyellä ajalla taitokoulusssa ollaan saatu hyviä vinkkejä ja palautetta toiminnasta, joiden avulla pystymme nostamaan valmennuksen tasoa ja laatua ja näin palvelemaan pelaajia tulevaisuudessa paremmin. Mahdollisuus päästä tutustumaan Ilveksen toimintaan palvelee myös pelaajien etua, ja näin täydentää pelaajapolkuamme” Heinonen toteaa. 

Yhteistyön muita käytännön toimenpiteitä on Sastamalan futisliigan ja Suomen suurimman kortteliliigan, Ilves Futis-Liigan, joukkueiden mahdollisuudet osallistua toistensa turnaus tapahtumiin ja pelitoimintaan, junioriedustusjoukkueiden turnaustapahtumat sekä yksittäisten pelaajien vierailut,   valmennuskoulutuksien yhdistäminen sekä jalkapallokulttuurin kehittäminen . Ilves edustus OY on kutsunut FC Vapsi seurajäsenet Tammelaan ensi kesäksi seuraamaan veikkausliiga ottelua ja sen ympärille kehitellään seuraottelua, jossa seurojen juniorijoukkueet kohtaisivat toisensa  päivän aikana. 

 

Lisätietoja yhteistyösopimuksesta

 

Janne Räsänen

Ilves Ry urheilutoimenjohtaja

040-7495199

Mauri Heinonen 

Fc Vapsi 

050-3838702