Uutena tyttöjen talenttivalmentajana aloitti tämän vuoden alusta Valtteri Kumpuniemi. Hän vastaa myös Tampereen Jalkapalloakatemian toiminnasta. Pohjoisen mies muutti Tampereelle Oulusta ja on alun perin kotoisin Rovaniemeltä. Oulun keikalla talenttivalmentajalla vierähti viitisen vuotta.

Kumpuniemi aloitti jalkapallon kotikaupungissaan Rovaniemellä, pelasi junioriputken läpi ja aloitti valmentamaan pelaamisen ohella jo 13 vuotta sitten, vuonna 2007.

”Minulla ei kyllä ole tarkkaa muistikuvaa, miten lajin pariin päädyin. Taisi olla jotenkin niin, että isosisko halusi ensin alkaa pelaamaan ja mie halusin sitten samalla alkaa myös. Kentälle mentiin ja sinne jäätiin, vaikka ekalla kerralla taisin katsella vain vierestä, kun muut pelasivat”, hän itse kertoo.

Valmentaminen nuorella miehellä alkoi mielenkiintoisesti kesätöiden ja pienten käännösten kautta.

”Valmentaminen starttasi käytännössä niin, että ensin kesätöitä etsiessä mentiin nappulaliigaohjaajaksi ja sitten siitä myöhemmin ikäkausijoukkueen valmentajaksi, kun ystäväni isä pyysi minua ja ystävääni joukkueenjohtajan roolissa valmentamaan tyttärensä joukkuetta. Yhdessä siihen lähdettiin ja me molemmat valmennetaan edelleen. Oltiin silloin 18-vuotiaita”, Kumpuniemi sanoo. Tämä tarina jatkuu nyt Kumpuniemen kohdalla Ilveksessä sekä maajoukkuekuviossa ja ystävällä taas Rovaniemellä.

Mitä talenttivalmentajan työhön kuuluu?

Kumpuniemi toimi jo Oulussa talenttivalmentajana ja on jatkanut samassa roolissa myös Ilveksessä. Hommat eivät kuitenkaan jää vain tähän, sillä hän vastaa Tampereen Jalkapalloakatemian toiminnasta, sisällöistä ja kokonaisuudesta. Hän on vahvasti mukana Ilveksen B-tyttöjen toiminnassa ja tukee myös C-tyttöjen toimintaa. Maajoukkuerintamalla Kumpuniemi toimii U18-maajoukkueessa viime keväänä aloittaneen Arttu Pitkäkankaan valmennustiimissä. ”Siistiä on ollut seurata, että miten pelaajat on kehittyneet ja ottaneet askelia eteenpäin,” Kumpuniemi kertoo maajoukkuekuvioista.

”Tampereen Jalkapalloakatemiassa käytännössä siis organisoin akatemian toiminnan ja akatemiapelaajien kokonaisvaltaisen harjoittelun yhteistyössä valmennustiimin ja muiden asiantuntijoiden kanssa”, hän kertoo. Valmennustiimiin kuuluu naisten päävalmentaja Mika ”Lada” Lahtinen, seuran maalivahtien päävalmentaja Mauri Heinonen sekä Palloliiton Lännen aluevalmentaja Markus Paananen. Yhteistyötä Tampereen Jalkapalloakatemia tekee Varalan Urheiluopiston, Sammon urheilulukion ja Tredun kanssa.

Kumpuniemi jatkaa sanomalla, että B- ja C-tyttöjen kuvioiden lisäksi, hän on mukana myöskin tyttöjen huippuvaiheen sisältöjen linjaamisessa ja jalkauttamisessa. Tehtävää riittää taas, kun jalkapallokausi pyörähtää käyntiin.

”Olettaisin, että tärkein tehtäväni on auttaa Ilveksen lahjakkaimpia tyttöpelaajia saavuttamaan omat tavoitteensa ja pääsemään lähemmäs kansallista ja kansainvälistä huippua. Luonnollisesti Tampereen Jalkapalloakatemian toiminnan tärkeys nousee tämän tehtävän toteuttamisessa esille. Eli Jalkapalloakatemian sisältöjen ja kokonaisuuden kehittäminen mahdollisimman optimaaliseksi huippu-urheilun näkökulmasta”, Kumpuniemi vastaa kysymykseen, minkä hän näkee tärkeimmäksi tehtäväkseen.

Tampereen Jalkapalloakatemian merkitys

Tampereen Jalkapalloakatemiasta julkaistiin Ilveksen verkkosivuilla teksti helmikuun lopulla, kun toisen asteen yhteishaku oli vielä käynnissä. Haku päättyi 10. maaliskuuta ja hakemuksia akatemiaan tuli mukava määrä. Kumpuniemi antoi roolinsa puitteissa kommentteja Jalkapalloakatemiasta silloin ja pääsee tekemään niin myös nyt. Mikä Tampereen Jalkapalloakatemia siis oikeastaan on?

”Tampereen Jalkapalloakatemia on jalkapallo-ohjelma, jolla tarjotaan lahjakkaille ja motivoituneille 14 – 17 -vuotiaille jalkapalloa pelaaville tytöille kokonaisvaltainen kehittymismahdollisuus pelaajana, yhdistäen opiskelun toisella asteella ja yläkoulussa. Tampereen Jalkapallopalloakatemia -ohjelman mahdollistaa Suomen Palloliitto, Olympiakomitea, Tampereen Urheiluakatemia ja Ilves. Pelaajat pääsevät harjoittelemaan paremmalla päivä- ja viikkorytmillä ja tasokkaassa ryhmässä ammattivalmentajien, akatemian tukiverkoston sekä asiantuntijapalveluiden tukemana”, hän sanoo.

Varsinkin nuorille koulun, harrastuksen ja kaiken muun elämän yhdistäminen voi olla paikoittain haasteellista. Niin Kumpuniemi kuin koko Jalkapalloakatemia pyrkivät auttamaan tässä asiassa.

”Tampereen Jalkapalloakatemia tarjoaa rauhan kehittyä ja keskittyä harjoitteluun pitkäjänteisesti. Urheilun ja opiskelun yhdistäminen onnistuu helposti täällä. Harjoitukset sijoittuvat aamupäiviin ja heti koulupäivän jälkeen, joten illalle jää aikaa läksyille, ystäville ja perheelle”, Kumpuniemi tiivistää ne kaikista tärkeimmät asiat.

Haaveissa ammattilaisuus

Niin kuin niin monella jalkapalloa tai mitä tahansa urheilulajia harrastavalla nuorella, myös Kumpuniemen mielessä siinsi ammattilaiskentät.

”Ensin unelmoitiin ammattilaisena pelaamisesta, mutta valmentaminen alkoi nopeasti tuntumaan enemmän omalta jutulta. Nopeasti alettuani valmentamaan päätin panostaa tähän ihan tosissaan ja asetin tavoitteeksi saavuttaa valmentajan ammatti. Töitä sen eteen tehtiin herkeämättä ja muut työkuviot järjestettiin valmentamisen ehdoilla. Panostus kannatti, koska elän tavallaan jo unelmaani”, hän itse sanoo. Voisi melkein sanoa, että Kumpuniemen työpaikka on sieltä parhaasta päästä.

Kuten monen muunkin, myös Kumpuniemen työkuviot ovat vähän rauhoittuneet COVID-19:n aiheuttaman poikkeustilanteen myötä. Jalkapallo on kuitenkin vain jalkapalloa, mutta sekin jatkuu vielä.

”Sosiaalinen eristäytyminen voi antaa mahdollisuuden tehdä jotain, mihin ei välttämättä ole ennen jäänyt tai ole käyttänyt aikaa. Nyt voi olla mahdollisuus lukea hyvä kirja kuten Minä, Zlatan Ibrahimovic tai opetella uusi taito esimerkiksi kitaran soitto tai käsilläkävely”, Kumpuniemi lähettää terveisensä ihmisille pandemian keskelle.

VK3.jpg

Kumpuniemi jakamassa ohjeita Pirkkahallissa.