Naisten Liigan joukkueet toteuttavat kauden 2019 aikana joukkuekohtaisen hyvän teon. Ilveksen naiset valitsivat #Naistenliigatekeehyvää-kampanjan kohteeksi Tampereen lastenklinikan tuki ry:n ja haluavat ottaa osaa valmistuvan lastenklinikan lelujen hankintaan. Lastenklinikka muuttaa loppukesästä valmistuviin uusiin tiloihin ja tämä nostaa esille uusien tavaroiden, kuten lelujen hankkimisen tarpeen.

Ilveksen naisten pelaajat kävivät vierailemassa nykyisen lastenklinikan kirurgisella osastolla ja jakoivat osaston potilaille ottelulippuja sekä Ilvestarroja. 

Vierailun jälkeen aloitettiin lelukassan keräys. Ilves haluaa haastaa seuran kannattajat ja yritykset lähtemään mukaan lastenklinikalle lahjoitettavan lelukassan keräykseen. Kannattajilla on ollut mahdollisuus osallistua keräykseen lahjoittamalla rahaa naisten kotiotteluissa myyntipisteiltä löytyviin keräyslippaisiin. Keräyslippaisiin onkin saatu jo mukavasti rahaa kasaan, mutta edelleen on mahdollista lahjoittaa. Lipaskeräys huipentuu 27.7. järjestettävään hyväntekeväisyysotteluun Ilves – TiPS. Otteluun on vapaaehtoinen sisäänpääsymaksu, ja siitä kertyvät tulot lahjoitetaan lyhentämättömänä lelukassaan. Ottelussa on luvassa tapahtumatori, jossa ohjelmana on muun muassa futisbiljaria, laukaisututkaa sekä arvontaa. Poikkeuksellisesti myös anniskelualue on ottelussa avattuna. Kampanja päätetään vierailemalla lastenklinikan uusissa tiloissa, jolloin pelaajat myös lahjoittavat lelukassan avulla hankitut uudet lelut. 

Ilves haluaa haastaa myös yritykset mukaan tekemään hyvää. Ilveksen kautta yritykset voivat lahjoittaa 200€ suuruisesta summasta alkaen, jolloin yritys saa logonsa tapahtumasta julkaistavaan aftermovie-videoon sekä sosiaalisessa mediassa kiertävään yhteistyöbanneriin.  Alla olevasta yhteistyötaulusta jo lahjoittamiseen mukaan lähteneet yhteistyökumppanit.

Ilves_Naisten_hyvantekevaisyysyritykset_lenna.png