Tuija ”Tuike” Helminen toimii monien muiden tehtävien ohella Suomen suurimman kortteliliigan, Ilves Futis-Liigan sihteerinä. Tuija pääsi loppuvuodesta haastateltavaksi ja kertomaan omasta näkökulmastaan Ilveksen toiminnasta.

Kerropas Tuija nyt mahdollisimman tarkasti, että kuka olet ja mitä teet? Ilves Futis-Liigan sihteerin lisäksi toimit ainakin naisten futsaljoukkueen parissa?

”Olen työskennellyt elämäni matkailualalla, mutta nyt jatkaisin teatterin parissa, kunhan koronatilanne vain helpottaisi. Olen urheiluhullu viiden lapsenlapsen mummeli, nautin urheilusta niin penkkiurheilijana kuin vapaaehtoisena jalkapallon puolella sekä joukkueenjohtajana Ilveksen naisten edustusjoukkueessa futsalissa.”

Kuinka sinä päädyit Ilves Futis-Liigan sihteeriksi?

”Sihteeriksi taisin ajautua, kun en osaa sanoa ’ei’ ja onni, etten osaa, sillä nautin siitä toiminnasta. Sihteerityö on vapaaehtoispohjalta ja oman työn ohella tapahtuvaa toimintaa eli en työskentele Ilveksen toimistolla.”

Sihteeriksi päädyit noin, entäpä sitten kuinka päädyit alun perin Ilveksen toimintaan mukaan, kuka houkutteli sinut mukaan?

”Tyttäreni alkoi pelaamaan jalkapalloa seitsemänvuotiaana ja toisena vuotena tytöille ei löytynyt valmentajaa, päädyin opettelemaan heidän kanssaan futista, sillä halusin tyttöjen saavan jatkaa lajia, kun kiinnostusta todella riitti.”

Tuijan kaltaisia tekijöitä kaivataan aina ja onneksi tällaisia innokkaita vapaaehtoistoimijoita löytyy niin valmentajiksi kuin joukkueenjohtajiksi vuosittain satoja.

Mitä kaikkia ”rooleja” sinulla on ehtinyt olla vuosien varrella?

”Ensin valmensin, kahtakin joukkuetta kerralla muutamia vuosia. Samaan aikaan olin myös Futis-Liigan yhdyshenkilönä Vehmaisten alueella ja sen jälkeen olenkin jatkanut sihteerinä sekä Ilveksen varusvarastolla.”

Erilaisia tehtävänkuvia riittää niin Futis-Liigassa kuin Ilveksen junioriedustuksen puolellakin. Jos kiinnostusta on, niin sopiva tehtävä löytyykin aivan varmasti.

Pystytkö nimeämään kaikista mieluisimman tehtävän, joka sinulla Ilveksen parissa on ollut?

”Valmentaminen ehdottomasti, vaikka en ollut itse pelannut, se yhteenkuuluvuuden tunne kaikissa joukkueissa oli upea, vaikka valkku ei ollutkaan pro. Ne hetket kun pojat, joita valmensin (aloitimme kun olivat 5-vuotiaita ja kutsuin heitä aina äijiksi) kutsuivat minua murmeliksi ja toivat yhdessä tekemänsä syntymäpäiväkortin minulle, tunsin tehneeni jotain oikein. Tytöt puolestaan ostivat minulle lahjaksi hopeisen ja kultaisen jalkapallokaulakorun turnausvoittomme kunniaksi. Ihania muistoja!”

Nämä kaulakorut muuten löytyvät Tuijalta edelleen roikkumassa kaulasta!

Mutta se tehtävistä. Mitkä ovat olleet suurimmat muutokset, varsinkin Ilves Futis-Liigan parissa, jotka sinulle tulevat ensimmäisenä mieleen?

”Peliasujen muutokset ja sitten nyt löytyy todella hyviä pelikenttä, eikä tarvitse pelata hiekkakentällä. Meilläkin kerran keskeytyi peli, kun tuomari kahlasi nilkkoja myöten sadevedessä hiekkakentällä, joka ei imenyt vettä juuri ollenkaan. Tosin eipä liikkunut pallokaan kauan siinä ’uima-altaassa’.”

Olosuhdeasiat nousevat usein esille monien Ilves-tekijöiden puheissa. Niitä on pyritty ja pyritään kehittämään entisestään. Asiassa ovat auttaneet niin Ilves jalkapallon oma kenttä Vuoreksessa kuin Kaupin urheilupuiston lämmitettävät tekonurmikentät.

Mikä on paras muistosi Ilvekseen liittyen?

”Kun tyttäreni alkoi itse valmentaa. Tuntui, että jotain olin oikein tehnyt, kun hänkin halusi toimintaan mukaan. Krista on nyt 34-vuotias ja vielä pelaa itsekin sekä valmentaa.”

Krista toimi esimerkiksi viime kesänä valmentajana Futis-Liigassa Atalan B-tytöissä sekä naisten harrastetyhmässä, jossa hän itse myös pelaa!

Kuulopuheiden mukaan Tuijalla löytyy pitkä historia molempien Valkealoiden kanssa ja ”Rike” muistaakin monesti nostaa Tuijan esille yhtenä pitkäaikaisimmista tekijöistä, jotka ovat edelleen toiminnassa mukana.

Kuinka kauan todella olet tuntenut Risto ja Tiina Valkealan, miten kauas teidän yhteistyönne oikein ulottuu?

”Rikeen tutustuin valmennuksen myötä, hänkin oli silloin vielä muualla päätöissä. Myöhemmin selvisi, että hän on naimisissa Tiinan kanssa, joka on koulukaverini nuoruusvuosilta. Ihana energinen pariskunta, ilman heitä olisin jo ’jäänyt eläkkeelle’.”

Ennen kuin Tuijaa lähdettiin haastattelemaan, Rike vinkkasi myös ”tapaus Otto Huuhtasesta. Tuike valmensi nuorta maalivahtia Futis-Liigassa ja huomasi tämän lahjakkuuden jo varhain.

Eli vinkkasit Otosta junioriedustuksen puolelle sanomalla jotenkin, että ”tulkaa hakemaan tämä poika täältä”. Kerrotko tästä lisää?

”Otto oli 8- tai 9-vuotias. kun olin yhteydessä Rikeen ja Paanasen Markukseen ja sanoin, että mulla on teille tuleva maajoukkuemaalivahti. He kysyivät, että onko Otolla pitkät vanhemmat ja tokaisin, että on ja meidän Otto (erityisesti meidän!) on lumiukko, jolla ei ole hermoja. Tällä tarkoitin, että eipä meidän äijää juuri mikään hermostuttanut, jos joskus pääsi pallo selän taakse, niin ei kun peli jatkuu. Jos oikein muistan, niin Otto oli 15-vuotiaana maajoukkueessa.”

Otto on tosiaan edustanut eri ikäluokkien juniorimaajoukkueita sekä muun muassa Newcastle Unitedin U19- ja U23-joukkueita. Oton pikkuveli Eetu on puolestaan yksi Ilveksen edustusjoukkueen maalivahdeista tällä hetkellä.

”Kiitän kaikkia joukkueissani pelanneita ja heidän vanhempiaan, oli tunne kuin olisimme yhtä, suurta Ilves-perhettä. Tulkaa katsomaan naisten futsalpelejä ja minua Kauppi Sports Centeriin, niin teette minut todella iloiseksi!”

Tuike on valittu myös Ilves jalkapallon Kuukauden vapaaehtoiseksi, yhdessä Tea Lindholmin kanssa huhtikuussa 2020. Tuon jutun voit lukea täältä: https://ilvesjalkapallo.fi/huhtikuun-kuukauden-vapaaehtoiset-tuija-helminen-tea-lindholm/.