Ilves Futis-Liiga järjesti Vihreä kortti -tapahtuman pirkkalalaisille lapsille torstaina 25.4. Pirkkalan keskusurheilukentällä. Ennen koronakriisiä Pirkkalassa jo perinteeksi muodostunut 5–9-vuotiaille lapsille suunnattu jalkapalloteemainen tapahtuma järjestettiin jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen.

 

Piia Nurminen ohjeistaa lapsia aarrejahtirastilla

 

Tapahtumassa oli mukana nelisensataa lasta Pirkkalan varhaiskasvatuksesta ja alakouluista. Tavoitteena oli luoda matalan kynnyksen mahdollisuus tutustua jalkapalloon ja saada jokaiselle osallistujalle positiivisia onnistumisen kokemuksia. Tapahtumassa tutustuttiin erilaisilla toimintarasteilla jalkapalloon pelin ja leikin kautta. Kaikki pääsivät tietenkin myös pelaamaan jalkapalloa.

 

Lapsia maalintekorastilla Taneli Leinon ja Olli Medurin ohjauksessa

 

– Vihreä kortti -tapahtumalla halutaan innostaa lapsia liikkumaan ja antaa mahdollisuus tutustua jalkapalloon. Samalla haluamme tarjota myös varhaiskasvatuksen ja koulujen ammattilaisille vinkkejä jalkapalloteemaisiin liikuntaharjoitteisiin, kertoo Ilves Futis-Liigan johtaja Pekka Huikuri.

 

Jukka Heilimo opastaa lapsia pelirastilla

 

Jalkapallo on erinomaisen monipuolinen liikuntamuoto. Joukkuelajina se paitsi tukee fyysistä kehitystä, myös kehittää myös lasten sosiaalisia taitoja. Tapahtumasta saatiin paljon positiivista palautetta sekä lapsilta, että aikuisilta. Riemun kiljahduksista päätelleen osallistujilla oli hauskaa. Eräs opettaja kertoi jälkeenpäin, että muutama lapsista oli menomatkalla tapahtumaan mutissut, että eivät tykkää jalkapallosta. Paluumatkalla nämä samat lapset olivat todenneet, että se olikin kivempaa, kuin he olivat ajatelleet. Vaikuttaa siis siltä, että tapahtumalle asetettu tavoite toteutui!

 

Tapahtuman järjestelyissä mukana olivat Taneli Leino, Olli Meduri, Risto Valkeala, Jukka Heilimo, Marleena Häkkinen ja Piia Nurminen, sekä kuvasta puuttuvat Eeva Veijola, Henri Kruus ja Päivi Meduri.