Kuva: Tuija Helminen juhlimassa Reiskahöntsyn kultaa vuonna 2018.
Ilves jalkapallon Kuukauden vapaaehtoinen muuttuikin näin huhtikuussa monikkomuotoon. Kuukauden vapaaehtoisiksi valikoituivat Ilveksen varusvarastolta tutut Tuija Helminen ja Tea Lindholm!
Onnittelut molemmille valinnasta. Kertokaa alkuun vähän itsestänne, mitä teette siviilityöksenne?
Tuija Helminen: ”Olen elämässäni ollut töissä pääasiassa matkailualalla, nyt työskentelen teatteripuolella, tosin korona ‘teki’ minusta puutarhurin. Päivät kuluu mahdollisuuksien mukaan pihassa kasvihuonetta valmistellessa kesää varten tai sisällä kutoen tai lukien. Isäntä on vielä onnekkaasti töissä, joten pääasiassa nautin kevätpäivistä melkein kaksivuotiaan colliemme kanssa.
Olen urheiluhullu ja siksi vapaaehtoistyö Ilveksessä on todella sydämen asia. Suomen Palloliitolle olen ollut vapaaehtoinen liki 20 vuotta mikä rikastuttaa elämääni myös.”
Tea Lindholm: ”Siviilityökseni teen nykyään ompelijan töitä mukavassa porukassa. Aikanaan olen myös toiminut muun muassa yrittäjänä, ravintolatyöntekijänä, sekä kangasmyyjänä. Eli ei, en siis ole töissä Ilveksessä. Moni aikanaan on luullut niin, ja toisinaan varmaan vieläkin.”
Kertokaa hieman mitä vapaaehtoistehtäviä teette? Ja mitä kaikkea olette tehneet vuosien varrella?
Tuija: ”Aloitin ensin kentän laidalla katsellen, kun tyttäreni Krista aloitti jalkapallon 7-vuotiaana. Seuraavana vuonna löysinkin itseni valmentamasta tyttöjä (muun muassa Tean) ja pari vuotta siitä, Vehmaisissa yhdyshenkilönä en saanut juuri aloittaneille 5-v. pojille valmentajaa, joten sitten menikin useampi kesä valmentaen ja joukkueenjohtajana toimien kahdelle joukkueelle.
Valmentaminen loppui viime vuonna, eli 21 vuotta kesiä aikataulutti jalkapallo. Jalkapallo ei kuitenkaan jäänyt siihen vaan aloitin toissa vuonna vapaaehtoisena Ilveksen varusvarastolla ja Ilves Futis-Liigan sihteerinä olen toiminut samanaikaisesti 12 vuotta.”
Tea: ”Futis-Liigan varusvarastonhoitajana olen ollut kymmenisen vuotta, ehkä. Aika kuluu ja tehtävät muuttuu.
Ensikosketus Ilveksen jalkapalloon tapahtui, kun poika ekan luokan päättyessä ilmoitti haluavansa ryhtyä pelaamaan jalkapalloa, kun kerran kaikki muutkin luokan pojat pelasivat. Samalla sitten pikkuveli ja isosisko (tytöthän ei siis pelaa jalkapalloa, luulin) halusivat mukaan. Vanhin poikakin oli aikanaan harrastanut, mutta lähinnä käpyjenkeräily- ja hiekkakakkuosastollla.
Pari ensimmäistä kesää menivät ihan turistina ja ihmetellessä. Tosin loppukesän Siivikkala-turnauksessa tuli touhuttua makkaragrillissä ja kahviossa ja vähän turnaustoimistossa apuna diplomien kirjoituksessa.
Kesällä 1998 sitten alkoi se varsinainen Ilves-urani Siivikkalan yhdyshenkilönä. Mistään en mitään tiennyt ja yhdyshenkilökokouksissakin ymmärsin, että suomea puhutaan, mutta sisältö oli hepreaa. Kun rohkeutta ja yritystä ja intoakin riitti, niin vähitellen homma alkoi sujua.
Seuraavana vuonna puolivahingossa päädyin myös muutamaksi vuodeksi Siivikkala-turnauksen turnauspäälliköksi. Turnaus oli kaupunginosan (ja kuulemma koko kylän) suurin oma tapahtuma, joka kokosi parhaimmillaan kuutisenkymmentä joukkuetta jalkapallon pariin.
Lasten myötä myös Ilveksen kesäleiritoiminta tuli tutuksi. Julkujärven leirikeskuksessa ja vaelluksilla koettiin monia ikimuistoisia hetkiä toistakymmentä vuotta. Tosin lapset jo kasvoivat pois leiri-ikäisistä, mutta äiti jatkoi ohjaajana ja myöhemmin muonitusvastaavana.
Futis-Liigan lisäksi, varmaan sattumalta, olen nyt ollut toistakymmentä vuotta hommissa junnuedustuksen turnauksissa vähän kaikenlaisissa hommissa; keittiössä, majoituksessa, kahviossa, ja viime aikoina turnaustoimistossa muun muassa kirjoittelemassa niitä diplomeja…”
Miksi suosittelisitte vapaaehtoistoimintaa sellaiselle ihmiselle, joka puntaroi mukaan lähtemistä?
Tuija: ”Vapaaehtoistyö on palkitsevaa monella tapaa: valmentajana tai joukkueenjohtajana saa nauttia nuorten kanssa toimimisesta ja osittain heidän kasvatuksestaan.
Muistan kun pojat aloittivat viisivuotiaina ja sanoin ensimmäisten reenien jälkeen, että reeneihin saa tuoda vain vettä juomiseksi, niin yksi äiti tuli luokseni ja sanoi, että heidän poikansa ei juo vettä vaan mehua tai maitoa, niin sanoin josko kuitenkin ehdottaisi vettä ja seuraavan kerran reeneihin tullessa tämä äiti tuli luokseni ja kertoi, että oli kysynyt mitä juotavaksi, niin poika oli sanonut, että valmentaja sanoi, että vettä.
Vapaaehtoistyö mahdollistaa myös niin sanotun laatuajan oman lapsen kanssa ja kentällä ollessa saa unohtaa kaikki muut asiat.”
Tea: ”Niille, jotka miettivät uskaltautumista mukaan toimintaan, sanoisin, että siitä vaan!
Itselläni ei ole minkään sortin jalkapallotaustaa, edelleenkään en ymmärrä lajista mitään (tyttökoulussa pelattiin vaan Tammelan pallokentällä pesäpalloa).
Kaikenlaisille taitajille on tilaa ja tekemistä löytyy. Pakko ei tietenkään ole sitoutua yli kahteenkymmeneen vuoteen, mutta kun henki on hyvä ja rento, niin ihminen viihtyy!”
Onnea vielä molemmille valinnasta!