2. välierä
Ilves FS-KaDy 1-0 (1-0)
Kevään toistaiseksi suurin futsal-pommi jysähti huipputunnelmaisella Spiralilla. Runkosarjaa mielin määrin dominoinut Kampuksen Dynamo lähetettiin pronssiotteluun tylysti kahdella voitolla, joista toinen päättyi 1-0 (1-0). Ensimmäinen osaottelu Jyväskylässä päättyi Ilveksen vierasvoittoon 0 – 2 Suorituksen tyylipuhtautta lisää Dynamon nolla tehtyä maalia koko ottelusarjassa, mikä kertoo kaiken oleellisen Ilveksen puolustus- ja maalivahtityöskentelystä.
Vierailija saapui Tampereelle ilman ykköspohjapelaajaa, varakapteeni Jukka Kytölää. Tilanne oli sama kuin Ilveksellä lauantaina, jolloin niin ikään ykköspohjapelaaja, kapteeni J-P Torvinen ei ollut pelikunnossa. Kokoonpanoon palannut Torvinen joutui tänäänkin jäämään sivuun pelikentältä saatuaan jo toisessa vaihdossaan tällin jalkaansa.
Ottelun alkuminuutit olivat yhtä keltaista pyörremyrskyä. Kotijoukkue esitti kenties kauden parasta peliään, ja loistavia tekopaikkoja luotiin jo ensimmäisen neljän minuutin aikana kokonaista viisi. Parhaimmillaan punamustien puolustus sahattiin rei’ille omasta päästä alkaneilla syöttökombinaatioilla. Täysin purjeessa seilanneet jyväskyläläiset pysyivät pinnalla vain mainiosti torjuneen maalivahtinsa Niila-Ville Laitisen ansiosta.
Ilveksen vahvimman rynnistyksen laannuttua ja vieraiden herättyä myös keltaiset joutuivat puolustuspuuhiin, vaikka pelinhallinta säilyikin Ilveksellä suurimman osan ensimmäisestä 20-minuuttisesta. Vieraiden parhaimmat tilanteet syntyivät vapaapotkukuviosta, jotka jo ennaltaankin tiedettiin vaarallisiksi.
Yli 250-päinen kotiyleisö sai odottaa tuuletuksiaan 19. minuutille asti. Jarno Majamaan lähettämään palloon tekijäksi merkattiin itse pääsyyllinen Timur Inapshba. Osuma oli kieltämättä onnekas, mutta suhteutettuna ensimmäisen jakson tekopaikkoihin johtomaalia voidaan pitää ansaittuna. Taikuri Inapshba on nyt joko tehnyt tai syöttänyt Ilveksen avausosuman kaikissa kahdeksassa peräkkäisessä ottelussa, joissa hän on paluunsa jälkeen pelannut. Super-Timin paluu on ollut jotain niin maagista, että Ilveksen toimituksen ylisanat loppuvat tältä erää.
Toisen puoliajan edetessä paine alkoi kasvaa Ilves-päädyssä, mutta myös 2-0-osumaan oli kiitettävästi tontteja. Reilun 30 minuutin jälkeen KaDylle tarjottiin todellasta namupaikkaa tasoittaa ottelu, kun Ilveksen Jaakko Laitinen lensi kahdella keltaisella ennenaikaiseen suihkuun. Näin keltaiset joutuivat kahdeksi minuutiksi alivoimalle ensimmäistä kertaa koko kaudella.
Hyvin liikkunut Ilves-kolmikko siivosi maalinedustaa hienosti kannustaneen kotiyleisön hurmioittamana. Todelliselle huippupaikalle parhaimmillaan kolmella viittä vastaan pyörittäneet jyväskyläläiset pääsivät vain kerran. Runkosarjassa peräti 25 maalia mättäneen maajoukkuemies Miika Hosion jalat jäätyivät Ilveksen onneksi tyhjän maalin edessä. Jälkeenpäin tarkasteltuna tätä voidaan pitää koko ottelu(sarja)n kulminaatiopisteenä.
Viimeiset minuutit olivat tuskallisen pitkiä. Vieraat hakivat luonnollisesti ratkaisua viidellä, mutta lisämaalit olivat oikeastaan lähempänä tyhjässä KaDy-maalissa. Viimeisen laukauksen torjui ottelun sankari Tuomas Kallioinen kolme sekuntia ennen loppua.
Loppusummeri päästi Ilvekset viime peleissä tutuksi tulleeseen voitontanssirinkiin. Hetkelliseen juhlimiseen oli toden totta aihettakin. Ilveksen temppu oli sitä tasoa, että siihen ei jälleen uskonut juuri kukaan muu kuin Ilves-lauma itse. Suuri osa lajitietietäjien veikkauksista meni kyllä siinä määrin oikeaan, että he tiesivät ottelusarjan päättyvän kahteen otteluun.
KaDyn nollaaminen kahdesti todistaa kiistatta sen, että sekä Suomen paras puolustus- että maalivahtipeli löytyvät tällä hetkellä Tampereelta. Vaikka joukkueesta löytyy kokemusta yli kahdenkymmenen mestaruuden verran, niin tulee kuitenkin muistaa, että välierissä pelanneesta kokoonpanosta löytyi peräti viisi peluria, joilla ei ollut allaan ainuttakaan pudotuspelikamppailua ennen tätä kautta. Nuorien menestyksekäs sisäänajo kertoo, kuinka kovalla tasolla lajitekeminen Ilveksessä on.
Jottei omakehu haisisi liikaa, niin on syytä antaa arvoa myös hyvälle häviäjälle. Piskuisesta opiskelijaporukasta alkunsa saanut Kampuksen Dynamo on noussut Suomi-futsalin huipulle niin räväkästi, että vain Ilves on pysynyt edellä. He ovat paitsi kehittäneet omaa peliään huimasti, niin myös luoneet kaupunkiinsa kunnioitettavaa futsal-kulttuuria, josta koko Suomen futsal-väki saa olla kiitollinen. Jos kaikkien muidenkin liigajoukkueiden tekeminen olisi yhtä laadukasta ja määrätietoista kuin KaDylla, niin runkosarjan taso olisi huomattavasti korkeampi.
Tällä kaudella jyväskyläläisille ei näyttänyt löytyvän lainkaan pysäyttäjää, sillä välieriin asti he olivat ylivoimasesti sarjan paras joukkue. KaDy-hirviön kova kohtalo oli jäädä kolmatta kertaa peräkkäin armottoman Ilves-pedon hampaisiin. Kahden edelliskevään hopeamitaleille on tiedossa pronssista jatkoa, mikäli he voittavat kotonaan pelattavan yksiosaisen pronssiottelun.
Kissapedon kevätkiima jatkuu viidentenä vuonna peräkkäin finaaleihin, jotka pelataan paras viidestä -systeemillä. Runkosarjan nelossijasta johtuen kotietua ei ole tiedossa, mutta kuten välierät osoittivat, mitäpä voittava joukkue sillä tekee. Vastustaja selviää lauantaina Espoossa, kun GFT isännöi Sievi Futsalia ratkaisevassa kolmannessa välieräottelussa. Voittajaspekulaatiot ovat yhtä tyhjän kanssa, sillä edelliset ottelut ovat päättyneet mielenkiintoisiin kotivoittoihin 7-4 (4-0) ja 8-0 (3-0).