Vuoden 2022 toiseksi viimeiseksi Kuukauden vapaaehtoiseksi on valittu Heli Norolahti. Heli toimii ikäluokkavastaavana Ilveksen junioriedustuksessa. Hän saa Kuukauden vapaaehtoisena tuotteen Ilves jalkapallon verkkokaupasta: https://ilvesedustus.fi/kauppa/.

Pääsimme jututtamaan marraskuun Kuukauden vapaaehtoista.

 

Kuka olet ja mitä teet Ilveksen parissa?

”Olen Norolahden Heli ja toimin P10 (2013) -joukkueessa nyt kolmatta kautta ikäluokkavastaavana.”

Mikä on mielestäsi parasta vapaaehtoisuudessa, mitä se antaa sinulle?

”Parasta vapaaehtoisuudessa on ehdottomasti merkityksellisten kokemusten mahdollistaminen niin junnuille kuin heidän läheisilleen.”

Oletko toiminut muualla vapaaehtoishommissa ennen nykyistä pestiäsi? Jos olet, niin mitä kaikkea olet tehnyt?

”Olen toiminut yhden kauden TPV:ssa joukkueen rahastonhoitajana. Olen myös vuosia sitten toiminut kriisipuhelinpäivystyksessä vapaaehtoisena.”

Teillä on aika iso ikäluokka 2013-syntyneissä, millainen porukka teillä on?

”Meillä on joukkueessa tällä hetkellä 69 junioria ja heidän lisäksi joukkueen taustaryhmään kuuluu noin 30 aikuista. Ei kuitenkaan missään nimessä voi unohtaa näitä muita joukkueen aikuisia, jotka omalla panostuksellaan mahdollistavat tämän toiminnan.

Onhan tämä ihan huikea porukka!”

Mikä on futiskauden paras juttu tai kohokohta?

”Näitä juttuja pitkin kautta on niin paljon, jotka tuovat iloa. Ehkäpä kuitenkin paras kokemus on varmasti ollut tuo joukkueen leiri viime kesänä Eerikkilässä.

Istuin uimarannalla valvomassa junnuja ja seurasin sitä naurun metakkaa ja niitä vauhdikkaita uimahyppyjä, johon myös muutaman aikuiset innostuivat mukaan.

Pohdin, miten tärkeää on kuulua joukkoon ja tulla ryhmässä hyväksytyksi omana itsenään.”

Sinusta sanottiin muun muassa, että olet “Tosi ahkera työmyyrä. Pitää hienosti ison lauman koossa. Jämpti ja reilu. Tuossa heidän ikäluokassa, kun niitä jätkiä on, niin se ei oikeasti ole kovin helppo homma.” Miltä tällaiset sanat tuntuvat?

”Kiitos, tämä palaute oli kovin ilahduttavaa lukea. On tietenkin helppo sitoutua joukkueen toimintaan, kun sitä saa tehdä huippuporukan kanssa!”

Jos joku empii vapaaehtoiseksi mukaan lähtemistä näin uuden kauden alussa, niin mitä sanoisit hänelle, miksi kannattaa lähteä messiin?

”Parasta tässä on tietenkin se, että yksin ei tarvitsee pärjätä, eikä aiempaa kokemusta tarvitse olla. Yhdessä tätä tehdään ja apuja saa aina.”

Bonuksena: Katsotko käynnissä olevia jalkapallon MM-kisoja vai boikotoitko kisoja? Tuleeko muuten seurattua futista aktiivisesti tai epäaktiivisesti?

”Kyllä jalkapalloa tulee seurattua nykyään aktiivisesti. En boikotoi MM-kisoja, epäkohdista on kuitenkin tärkeää puhua, jotta jatkossa on mahdollista tehdä parempia ratkaisuja.”

 

Onnittelut vielä Helille!

Muihin Ilves jalkapallon Kuukauden vapaaehtoisiin voi tutustua junioriedustuksen kotisivuilla, Seurainfo-sivulla: https://ilvesjalkapallo.fi/seurainfo/.