Inside Ilves on Ilveksen jalkapallojaoston juttusarja, joka kuvaa keltavihreitä toimijoita kulissien takana. Seuraavat neljä viikkoa jutellaan Ilves Futis-Liigan aluepäälliköille.
”Homma kehittyy hyvää tahtia. Mä olen tykännyt Ilveksessä juuri siitä, että on tahtoa kehittää systeemiä siinä missä monissa seuroissa ja työyhteisöissä tyydytään siihen, että ollaan aina tehty näin”. Näin positiivisesti aloittaa Timo Kotilainen, Ilves Futis-Liigan Idän alueen aluepäällikkö ja kehitysryhmän jäsen. Hän on Ilveksessä varsinainen monitoimimies, joka käyttää oman työnsä ohella erilaisiin Ilves-hommiin 10-20 tuntia viikossa – nostamme keltavihreää hattua! Yksi intohimon kohteista on kehitys. ”Yksi mitä olen halunnut kehittää ja viedä eteenpäin on digiloikka. Nykyään on melkein mahdotonta saada samaan paikkaan 10-12 ihmistä, siksi esimerkiksi Skype-palaverin on oltava luonnollinen keskustelualusta”. Aluepäällikkö- ja kehitysryhmätehtävien lisäksi Kotilainen on myös muun muassa apuvalmentaja ja rahastonhoitaja P11-edustusjoukkueessa sekä Leinolan kentän kenttävastaava.
Ilveksen toimintaan hän päätyi mukaan ”perinteisellä kaavalla”. Kun Timo vei poikansa kentälle vuonna 2011, alkoi tuttu utelu vapaaehtoiseksi lähtemisestä. Kotilainen vastasi, että ei pysty nyt osallistumaan, koska tyttöjen joukkueessa on enemmän tarvetta ja hän on jo menossa sinne tunnin päästä. Ja siellä hän on edelleen. ”Ajattelin, että olen mukana vaivihkaa vanhempana, mutta kuten toiminnanjohtaja Risto Valkeala on sanonut, niin nopeasti joutui astumaan kalkkiviivan yli tositoimiin”, Timo kuvaa.
Kahdeksan vuotta sitten homma oli hänen mukaansa ”aika puuhastelua” – mentiin kentän laidalle ja alettiin miettiä, mitä tehdään, ”miten olisi polttopallo?”. Eikä Timo tarkoita sitä väheksyen: hän näkee 5-6-vuotiaiden kanssa tehdessä kaikista oleellisimmaksi asiaksi juuri hauskanpidon ja henkisten taitojen kehittämisen, ei niinkään korkealentoiset ajatukset sommitelmista ja syöttöketjuista.
Kotilaisen perheessä kaikki ovat tavalla tai toisella mukana jalkapallossa. Timo-isä on pelannut nuorena kotipuolen seurassa ja myöhemmin Tampereen opiskelukavereidensa kanssa perustamassaan seurassa, jolla pelattiin sellaisia Palloliiton harrastesarjoja kuin Tukifutis ja Minisoccer. ”Se oli sellaista kankeaa ikämiespalloa, ryynättiin ja taisteltiin hiekkakentillä polvet veressä. Ei hirveän laadukasta peliä kuitenkaan”, Kotilainen kuittaa vaatimattomasti. Ei ehkä, jos katsotaan verrokkia: Valioliiga-otteluita, joita TV2:elta vahdattiin aina lauantai-iltaisin.
Perheen vanhemmat lapset pelaavat Futis-Liigassa, ja tytär kävi edustusjoukkueessakin, mutta taiteelliset harrastukset veivät aikataulullisesti voiton, joukkueen treeniajat kun olivat konservatorion soitto- ja laulutuntien kanssa täsmälleen samaan aikaan. ”Jouduttiin tekemään lajivalintaa, mutta se ei ollut tyttärelle mikään kuolemankysymys. Onneksi hän pystyi jatkamaan Futis-Liigan puolella ja talvitoiminnassa”, Timo kertoo. Nuorin poika pelaa edarin P11-joukkueessa. Isän kysyessä mitä taideaineita tämä meinaa opiskella vastasi poika, että ei mitään. Vaimokin pelasi jalkapalloa harrastenaisissa, mutta se on jäänyt viime aikoina vähemmälle pyöräilyn tieltä.
Kehitys kiinnostaa
”Minua kiinnostaa kaikki kehitystyö, jota teen myös nykytyössäni. Mietin, miten asiat voisi tehdä paremmin ja tehokkaammin ja haluan olla avuksi”, Timo avaa filosofiaansa. Hänellä on suuria suunnitelmia. ”Haluaisin auttaa tamperelaista jalkapalloa kokonaisuutena kehittymään Suomen parhaaksi ja saattaa parempia pelaajia maajoukkueeseen. Futis-Liiga on osa sitä prosessia, johon jalkapalloilun paikallinen kehitys perustuu: se on iso siivilä, johon tulee hirveästi pelaajia, ja niistä osa menee läpi motivoituneimpien siirtyessä edustusjoukkueisiin saamaan vieläkin parempaa ohjausta ja edelleen maajoukkueeseen. Minä haluan viedä eteenpäin Futis-Liigan toimintaa, sillä vielä työ ei ole valmis. Sitten kun on, varmaan lopetan, mutta siihen voi vielä hetki mennä”, Kotilainen naurahtaa.
Hänellä on myös ajatus, josta kaikki urheilupiireissä eivät ajattele samoin. Timo ei nimittäin katsele jalkapalloa värilasien takaa ja tee tiukkaa jakoa edes seurojen välille. Enemmänkin hän peräänkuuluttaa monipuolisuutta ja moniseuraisuutta, joka tukee yhteistä kehittymistä – kunhan kaikilla olisi tästä sama ajatus. ”Mä haluaisin, että kaupunki kehittyisi jalkapallon sulatusuunina. Myös pienemmät seurat voisivat miettiä kokonaisuutta eli esimerkiksi sitä, kannattaako hyvästä pelaajasta, jollasia kaikki seurat kuitenkin tuottavat, pitää väkisin kiinni vai päästää se esimerkiksi Ilvekseen kehittymään”, Kotilainen pohtii. Hän toivoo, että jalkapalloilua kehitettäisiin enemmän Tampereena tai Pirkanmaana kuin yksittäisinä seuroina.
Toisaalta hän itsekin myöntää tunnustavansa väriä kehumalla Ilveksen loistavaa työtä brändin rakentamisen ja markkinoinnin saralla. Kiitosta saa muun muassa yhtenäinen peliasu Veikkausliigasta nuorimpaan pelaajaan asti. Kun näkee vihreitä toppatakkeja Kaupissa, se on kuin ”Barcan raidat”: ei ole muita vaihtoehtoja.
Futis-Liigassa on edetty loikilla
”Sinä aikana, kun olen ollut mukana, on menty monessa asiassa reilusti eteenpäin. Esimerkiksi Toppari-järjestelmä ja Ilves-app ovat tuoneet uusia ulottuvuuksia, kun yhteystiedot löytyvät helposti, eikä maksukuittejakaan tarvitse etsiä tuulessa kentän laidalla. ”Digiloikka on lähtenyt viime vuonna liikkeelle, ja mielestäni se on loistavaa kehitystä. Se tekee meistä paljon ammattimaisemman toimijan tässä kentässä, jos vertaa kilpailijoihin pääkaupunkiseudulla. En tiedä tarkasti, mutta epäilen, että ainakaan Toppari ei siellä ole käytössä”, Kotilainen myhäilee.
Yksi kehitysaskel, jonka Kotilainen haluaisi, ja jota seurassa jo suunnitellaankin, on aluevalmentajajärjestelmä. Timon visiossa se tarkoittaisi alueellista päävalmentajaa, jonka vastuulla olisivat tietyn Futis-Liiga-alueen joukkueet siten, että kaikilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet saada tehdä laadukkaita harjoituksia ilman vapaaehtoisten valmentajien persoonista kumpuavia eroavaisuuksia. Tietysti valmentaja olisi edelleen tärkeä osa joukkueen palettia, mutta varsinaisesta asiasisällöstä vastaisi joku muu, joka varmistaisi tasa-arvon. Treenit voitaisi lähettää kaikille alueen valmentajille vaikkapa sunnuntaina, jolloin olisi helppo noudattaa pidemmän tähtäimen suunnitelmaa ja treenata koko alueen voimin samoja asioita päämäärätietoisesti esimerkiksi juhannukseen asti, ja siitä eteenpäin taas jotain muuta. Myös käytännön kannalta se olisi kätevää, sillä esimerkiksi treenivälineet voisivat olla kentällä odottamassa, kun seuraava joukkue aloittaisi saman treenin, jonka edellinen lopetti. Se olisi ”kehitysloikka valmennuspuoleen”, joka myös on osa Futis-Liigan strategiaa. Tuleeko toteutumaan Timon malli vai joku muu, se selviää tulevaisuudessa.
Olkoonkin, että Futis-Liiga muuttuu vuosi vuodelta ”puuhastelusta” kohti tavoitteellisempaa toimintaa, on se aina ollut ennen kaikkea hauska harrastus. Haastateltavat toisensa jälkeen nostavat Futis-Liigan parhaiksi asioiksi yhteishengen, unohtumattomat hetket ja hauskanpidon. Timo nostaa mieleenpainuvimman joukkueen kanssa koetun elämyksen paikaksi yllättäen Ahvenanmaan.
”Siskontyttären joukkue Lohjalta oli lähdössä Alandia Cupiin Ahvenanmaalle. Turnaus on suunnattu 11-vuotiaille tytöille ja pojille ja lähdimme Futis-Liiga-joukkueella sinne pelaamaan. Kun nimessä luki Ilves, saimme vastustajaksi EPSin ja JäPS:n tapaisia ykkösedustusjoukkueita. Olimme ihan mopoautolla moottoritiellä. Kokonaisuutena se matka oli kuitenkin aivan loistava, ja jos tytöiltä kysyy, niin aivan varmasti heillekin. Hävisimme kaikki pelit, mutta silti kaikilla oli hauskaa. Olimme kuitenkin yhdessä paljon vahvempia, kun palasimme takaisin. Olimme nähneet, miten sitä jalkapalloa oikeasti edustustasolla pelataan”, Timo muistelee. Ikimuistoisesta reissusta on tehty jopa kuvakirja, jossa tarina on kerrottu tarkemmin.
Timo löytää hauskojen muistojen ohella monta syytä innostua vapaaehtoisuudesta juniorijalkapallon parissa. Omalla kohdallaan hän nostaa kuitenkin yhden syyn ylitse muiden, ja se on lapsi-vanhempiaika, joka on lisääntynyt yhteisen harrastuksen myötä huomattavasti. ”Ei tarvitse myöskään olla mitään UEFA-lisenssiä, vaan aina löytyy paikka ja tehtävää joukkueesta. Se riittää, kun on lastenhoitokokemusta, jota useimmilla vanhemmilla on”, Kotilainen nauraa. ”Ei tarvitse olla välttämättä kiinnostunut edes jalkapallosta. Riittää, että on kiinnostunut lapsista ja yhteisestä tekemisestä”, hän kiteyttää.
